

Kilparyhmä
Kilparyhmässä harjoitellaan kovaa ja tavoitteellisesti, mutta kuitenkin hymyssä suin.
Nyrkkeilyakatemian kilparyhmässä harjoittelu on tavoitteellista ja jokaiselle ottelijalle laaditaan vuosittaiset ottelu - ja harjoitussuunnitelmat.
Kilpaileminen vaatii urheilijalta sitoutumista harjoitteluun sekä vahvaa tahtotilaa kehittyä urheilijana.
Nyrkkeilyakatemian kilpailijat ovat saavuttaneet menestystä SM-tasolla, kansainvälisellä tasolla ja osa urheilijoista on edustanut menestyksekkäästi myös Suomen maajoukkueessa.
Valmentajamme ovat kokeneita, koulutettuja ja kehittävät itseään jatkuvasti jotta urheilijamme saavat parasta mahdollista tietotaitoa nykyaikaisesta kilpanyrkkeilystä.
Valmentajiemme lisäksi urheilijoiden ympärille on kasattu ammattitaitoinen verkosto johon kuuluu mm. fysioterapeutti, hieroja, kehonhuolto palvelut, palautumista nopeuttavat palvelut sekä urheilupsykologi.
Vaikka nyrkkeily on yksilölaji niin Akatemialla sen vahvuus on yhteisöllisyydessä. Jokainen urheilija tukee toinen toisiaan.
Ryhmässä harjoittelevat 12 vuotta täyttäneet juniorit ja aikuiset.



